Tiit-Rein Viitso 75Tiit-Rein Viitso 75Tiit-Rein Viitso 75Тийт-Рейн Вийтсо 75

Tiit-Rein Viitso

Tartu Ülikooli emeriitprofessor Tiit-Rein Viitso on laialdasemate huvidega eesti keeleteadlasi läbi aegade. Pika teadlastee jooksul on teda huvitanud eesti keele kõrval lähemad ja kaugemad sugulaskeeled ning veel paljud teised keeled kuni Ameerika põliskeelteni. Viitsot on innustanud süvenema ja uusi lahendusi leidma keeleteooria küsimused häälikutest tähenduseni, selle kõrval aga ka rahvaste ajalugu ja ikka see, mis jääb keele taha, olgu need haruldased loodus- või kultuurinähtused. Jälgides Tiit-Rein Viitso tööde temaatikat on tähelepandav, et mõned uurimisküsimused, mis paelusid teda juba teadlastee algul 1960. aastatel, on jäänud tema huvide keskmesse aastakümneteks. Nende hulgas on kesksel kohal kahtlemata läänemeresoome keelte ajalugu, eriti see, mis on aset leidnud Liivi ja Soome lahe randadel. Ajapikku on tema käsitlused Kuramaa, Liivimaa ja Virumaa keeltest muutunud üha põhjalikemateks ja laiemalt tähenduslikeks.

Tiit-Rein Viitso rohkem kui 300 teadustööst osutab hiljem elupõliseks kujunenud huvisid juba tema 1961. aastal Tartu Ülikoolis kaitstud diplomitöö „Merendusalane sõnavara vadja keeles”. Hiljuti ilmunud, seni suurim liivi–eesti–läti sõnaraamat (Viitso, Ernštreits 2012) näitab kujukalt, kuivõrd sügavuti on Viitso läinud läänemeresoome rannarahva elukeskkonna ja tähtsaima elatusala – kalanduse – talletamisel. Tema koostatud levikukaardid ja sõnaartiklid läänemeresoome keelte atlases (ALFE I–III, 2004–2010) on parimaks näiteks mitmekülgset süvenemist läänemeresoomlaste traditsioonilistesse elualadesse.

1961. aastal ilmus Tiit-Rein Viitsolt esimene artikkel „Vadja keele Luutsa-Liivtšülä murraku fonoloogia”. Läänemeresoome keelte häälikusüsteemid saidki tema kõige kestvamaks uurimisalaks. Juba 1966. aastal kaitses ta glossemaatilist lähenemist rakendavat kandidaadi­väitekirja äänisvepsast (vt Viitso 1968). 1983. aastal pälvis Viitso filoloogiadoktori kraadi uurimusega läänemeresoome keelte fonoloogiast; selle võrdleva uurimustöö esimene versioon ilmus trükist aastal 1981, uuel kujul on see eesti, liivi, vadja ja vepsa keele häälikusüsteeme kõrvutav üksikasjalik käsitlus avaldatud Viitso suurteoses „Liivi keel ja läänemeresoome keelemaastikud” (2008).

Läänemeresoome keelte uurimisel on Tiit-Rein Viitso olnud innukas välitöödel käija. Alates 1970ndate algusest on ta kogunud mitmekümne suve jooksul hindamatu ainese liivi keele viimastelt emakeelena valdajatelt, ligi 50 keelejuhilt. See ulatuslik originaalmaterjal sai tuumaks 2012. aastal ilmunud suurele liivi sõnaraamatule. Tiit-Rein Viitso pikaajalised suhted liivlastega ja tegutsemine rahvusvahelise Liivi Sõprade Seltsi esimehena näitab tähendust ja vastutust, mis võib teadlasel olla ühe väikese rahva jaoks. Lisaks teadustööle on Viitso tegelnud liivi kirjakeele arendamisega ja liivikeelsete raamatute toimetamisega, liivi keele õpetamisega liivlaste endi järeltulijatele. Selle mitmekülgse tegevuse eest nimetati ta 2006. aastal Läti Ülikooli audoktoriks. Samuti pikaajaline töö ajakirja Linguistica Uralica peatoimetajana on Viitsolt nõudnud rohkesti hoolt ja kannatlikkust, samas taganud aktiivse suhtlemise kolleegidega paljudest maadest.

Peale läänemeresoome keelte on Tiit-Rein Viitso avaldanud uurimusi mitmest teisest uurali keelest, näiteks neenetsist (1970), handist (1979), saami keeltest (1985). Teda on huvitanud keelte põlvnemine, uurali, indoeuroopa ja teiste vana maailma keelkondade suhted. Armastatuimaks uurimisküsimuseks on Viitsole jäänud ikkagi läänemeresoome keelte varane ajalugu. Ta on käsitlenud läänemeresoome maahõivet ja varasemaid kontakte (1983), kunagise merevaigutee kajastusi tänapäeva keeltes (1994). Samas on Viitso esitanud seni kõige üksikasjalikuma eesti keele ajaloolise kujunemise kirjelduse (2003, 2007).

Eriti mitmekülgselt ongi Tiit-Rein Viitso uurinud oma emakeelt, eesti keelt. Ta on erinevatest vaatenurkadest käsitlenud eesti keele häälikusüsteemi ja grammatikat ning eesti keele sõnavara kujunemist. Emakeele Seltsi esimehena 1990. aastatel oli tal vastutav roll eesti keele ühiskondliku toimimise eest hea seismisel. Pikaajalise töö eest eesti keele uurimisel ja arendamisel pälvis Viitso 2011. aastal Wiedemanni preemia, mis on Eesti Vabariigi kõrgeim tunnustus keeleteadlasele.

Tiit-Rein Viitso juured on Virumaal. Virumaa murdeid ja keeli on ta käsitlenud ka oma teadustöödes (nt Viitso 1996). Kodurandade keel ühendab teiste rahvaste ja ajalooga. Läänemeresoome keeleatlase viimases köites (ALFE III, 2010) on Tiit-Rein Viitso koostanud sõnapere „jata; jada” levikukaardi ja ülevaateartikli (lk 227–229). Virumaal on sarnaselt muu Põhja-Eestiga võrgujada nimetatud riviks või ribiks. Lisaks on olnud tuntud laiemalt lääne­meresoome keeltes levinud jata ~ jada ja Vaivaras ka räitti, vrd vadja, isuri, soome raitti, mida Viitso on pidanud vanaks skandinaavia laenuks. Mõiste ise on kahtlemata vana. Ühe võrguga sai küllalt kala ju harva, hea saagi tagas mitme võrgu jada. Seda, et keeleuurimine on mitmeti võrreldav kalapüügiga, näitab Tiit-Rein Viitso enda elutöö: tuleb teada, kust püüda, ja jada peab olema küllalt pikk!

Südamlike õnnitlustega austatud ja armastatud sünnipäevalapsele
kõigi õpilaste ja kolleegide poolt

Karl Pajusalu
Tartu Ülikooli eesti keele ajaloo ja murrete professor, akadeemik

Emeriitprofessor Tiit-Rein Viitsot on võimalik õnnitleda õhtusel koosviibimisel. Juubilar ei soovi kingitusi ega lilli, vaid palub selle asemel toetada liivikeelsete raamatute väljaandmist (Liivi Sõprade Selts, kontonumber 221053955884, Swedbank; tulumaksuvabastuse huvides tuleks selgitusse lisada ka annetaja isikukood).

Viited

ALFE I = Atlas Linguarum Fennicarum. ALFE 1. Päätoim. T. Tuomi, toim. S. Suhonen. Helsinki 2004.
ALFE II = Atlas Linguarum Fennicarum. ALFE 2. Päätoim. T. Tuomi, toim. T.-R. Viitso. Helsinki 2007.
ALFE III = Atlas Linguarum Fennicarum. ALFE 3. Päätoim. T. Tuomi, toim. V. Rjagojev. Helsinki 2010.
Viitso, T.-R. 1961: Vadja keele Luutsa-Liivtšülä murraku fonoloogia. – Emakeele Seltsi aastaraamat VII. Tallinn, 142–174.
Viitso, T.-R. 1968: Äänisvepsa murde väljendustasandi kirjeldus. – Keele modelleerimise probleeme 2. Tartu Riikliku Ülikooli toimetised 218. Tartu, 3–296.
Viitso, T.-R. 1970: Märkusi neenetsi keele fonoloogia kohta. – Keel ja struktuur 4. Töid strukturaalse ja matemaatilise lingvistika alalt. Tartu, 163–172.
Viitso, T.-R. 1979: Vach Hanti vowel alternation. – Sovetskoe finno-ugrovedenie XVI, 2, 135–145.
Viitso, T.-R. 1981: Läänemeresoome keelte fonoloogia küsimusi. Tallinn. 131 lk.
Viitso, T.-R. 1983: Läänemeresoomlased: maahõive ja varaseimad kontaktid. – Symposium saeculare Societatis Fenno-Ugricae. Suomalais-ugrilaisen Seuran Toimituksia 185. Helsinki, 265–281.
Viitso, T.-R. 1985: Lapi vokaalistiku kujunemisvõimalusi. – Läänemeresoomlastest neenetsiteni. Uurimusi ja memuaare. Tallinn, 141–145.
Viitso, T.-R. 1994: Possible reflections of the prehistoric Amber Way in modern languages. – Das sprachliche Bild der Bernsteinstraße-Region. Szombathely, 104–110.
Viitso, T.-R. 1996: Virumaa keeled. – Koguteos Virumaa. Lääne-Virumaa Maavalitsus, Ida-Virumaa Maavalitsus, 390–401.
Viitso, T.-R. 2003: Rise and development of the Estonian language. – Estonian Language. Linguistica Uralica. Supplementary series, Volume 1. Tallinn, 130–230. (2. trükk 2007)
Viitso, T.-R. 2008: Liivi keel ja läänemeresoome keelemaastikud. Tartu–Tallinn. 402 lk.
Viitso T.-R., Ernštreits, V. 2012: Līvõkīel-ēstikīel-leţkīel sõnārōntõz. Tartu, Rīga. 415 lk.

Tarton yliopiston emeritusprofessori Tiit-Rein Viitson kiinnostuksen kohteet ovat olleet kautta aikain virolaisista kielitieteilijöistä moninaisimpia. Pitkän tiedeuransa aikana häntä ovat kiinnostaneet viron kielen ohessa lähi- ja etäsukukielet sekä monet muut kielet aina Amerikan alkuperäiskansojen kieliin asti. Viitsoa ovat innostaneet syventymään ja etsimään uusia ratkaisuja kieliteorian kysymykset äänteistä merkityksiin ja sen lisäksi kansojen historia sekä se, mitä on kielen takana, olkoon ne harvinaisia luonnon- tai kulttuuri-ilmiöitä. Viitson töiden aiheita seuratessa herättää huomiota, että jotkin tutkimuskysymykset, jotka kiehtoivat häntä jo tiedeuran alkuvaiheessa 1960-luvulla, ovat pysyneet kiinnostuksen keskipisteessä vuosikymmeniä. Niistä keskeisiä ovat eittämättä itämerensuomalaisten kielten historia ja varsinkin se, mitä on tapahtunut Suomen- ja Riianlahden rannoilla. Ajan myötä hänen Kuurinmaan, Liivinmaan ja Virumaan kieliä käsittelevät työnsä ovat muuttuneet yhä perusteellisemmiksi ja laajemmin merkityksellisiksi.

Tiit-Rein Viitson yli kolmesta sadasta tieteellisestä työstä osoittaa myöhemmin elämäntyöksi muotoutuneita kiinnostuksenkohteita jo vuonna 1961 Tarton yliopistossa tarkastettu diplomityö Merendusalane sõnavara vadja keeles (Merenkäynnin sanasto vatjassa). Äskettäin ilmestynyt, tähänastisista suurin liiviläis-virolais-latvialainen sanakirja (Viitso, Ernštreits 2012) näyttää havainnollisesti, miten syvällisesti Viitso on paneutunut itämerensuomalaisen rantakansan elinympäristön ja tärkeimmän elinkeinon kalastuksen tallentamiseen. Hänen laatimansa levinneisyyskartat ja sana-artikkelit itämerensuomalaisten kielten kartastossa (ALFE I–III, 2004–2010) ovat paras esimerkki monipuolisesta syventymisestä itämerensuomalaisten perinteisiin elämänpiireihin.

Vuonna 1961 ilmestyi Tiit-Rein Viitson ensimmäinen artikkeli Vadja keele Luutsa-Liivtšülä murraku fonoloogia (Vatjan kielen Luutsan-Liivtšülän murteiston fonologia). Itämerensuomalaisten kielten äännejärjestelmästä tulikin hänen pysyvin tutkimuskohteensa. Jo vuonna 1966 hän väitteli kandidaatiksi glossiteoriaa soveltavalla tutkimuksella äänisvepsästä (Viitso 1968) ja 1983 hän sai filologian tohtorin arvon tutkimuksestaan itämerensuomalaisten kielten fonologiasta. Tämän vertailevan työn ensimmäinen versio ilmestyi painettuna 1981, ja uudessa muodossa se viron, liivin, vatjan ja vepsän äännejärjestelmiä rinnastava yksityiskohtainen käsittely on julkaistu Viitson suurteoksessa Liivi keel ja läänemeresoome keelemaastikud (Liivin kielen ja itämerensuomen kielimaastot) (2008).

Itämerensuomalaisten kielten tutkimuksessa Viitso on ollut ahkera kenttätöiden tekijä. 1970-luvun alusta lähtien hän on koonnut monen kymmenen kesän aikana mittaamattoman arvokkaita aineistoja viimeisiltä liiviä äidinkielenään puhuneilta lähes 50 informantilta. Tämä laaja alkuperäismateriaali oli vuonna 2012 ilmestyneen suuren liivin sanakirjan ytimenä. Tiit-Rein Viitson pitkään kestäneet suhteet liiviläisiin ja toiminta kansainvälisen Liiviläisten ystävien seuran puheenjohtajana osoittavat, millainen merkitys ja vastuu tiedemiehellä voi olla pienelle kansalle. Tieteellisten töiden lisäksi Viitso on toiminut liivin kirjakielen kehittämisen hyväksi ja liivinkielisten kirjojen toimittamiseksi sekä liivin opettamiseksi liiviläisten omille jälkeläisille. Tämän monipuolisen työn ansiosta hänet nimitettiin 2006 Latvian yliopiston kunniatohtoriksi. Myös pitkäaikainen työ aikakauskirjan Linguistica Uralican päätoimittajana on vaatinut pitkämielisyyttä ja huolehtimista ja samalla taannut aktiivisen yhteydenpidon monien maiden kollegoihin.

Itämerensuomalaisten kielten lisäksi Tiit-Rein Viitso on julkaissut tutkimuksia useista muista uralilaisista kielistä, esimerkiksi nenetsistä (1970), hantista (1979) ja saamelaiskielistä (1985). Häntä ovat kiinnostaneet kielten polveutuminen, uralilaisten, indoeurooppalaisten ja muiden vanhan maailman kielikuntien suhteet. Rakkaimpana tutkimuskysymyksenä Viitsolle on kuitenkin pysynyt itämerensuomalaisten kielten varhaishistoria. Hän on käsitellyt itämerensuomen levittäytymistä ja varhaiskontakteja (1983) ja muinaisen meripihkatien heijastumia nykykieliin (1994). Viitso on samoin esittänyt tähänastisista yksityiskohtaisimman viron kielen historiallisen muotoutumisen kuvauksen (2003, 2007).

Tiit-Rein Viitso on tutkinut erittäin monipuolisesti äidinkieltään viroa. Hän on käsitellyt eri näkökulmista viron äännejärjestelmää ja kielioppia sekä sanaston muotoutumista. Emakeele seltsi (Äidinkielen seuran) puheenjohtajana 1990-luvulla hän oli vastuussa viron kielen yhteiskunnallisesta toimivuudesta. Pitkäaikaisesta työstään viron kielen tutkimuksessa ja kehityksessä Viitso sai 2011 Wiedemannin palkinnon, joka on Viron korkein tunnustus kielitieteilijälle.

Tiit-Rein Viitson juuret ovat Virumaalla. Sen murteita ja kieliä hän on käsitellyt myös tieteellisissä töissään (esim. Viitso 1996). Kotirantojen kieli yhdistää muihin kansoihin ja historiaan. Itämerensuomalaisen kielikartaston viimeisessä osassa (ALFE III, 2010) on Tiit-Rein Viitson laatima levinneisyyskartta ja esittelevä artikkeli jata; jada -sanueesta (s. 227–229). Virumaalla on samoin kuin muualla Pohjois-Virossa verkkojonoa sanottu riviksi tai ribiksi. Tunnettu on myös laajemmalle itämerensuomalaisiin kieliin levinnyt jata tai jada ja Vaivarassa myös räitti, vrt. vatjan, inkeroisen ja suomen raitti, jota Viitso on pitänyt skandinaavisena lainana. Käsite itsessään on epäilemättä vanha. Yhdellä verkolla sai vain harvoin tarpeeksi kalaa. Hyvän saaliin varmisti monen verkon rivi. Viitson elämäntyö osoittaa, että kielitiedettä voi monessa verrata kalastukseen: pitää tietää, mistä pyydetään ja rivin pitää olla tarpeeksi pitkä!

Sydämelliset onnittelut kunnioitetulle ja rakastetulle syntymäpäiväsankarille
kaikilta oppilailta ja työtovereilta

Karl Pajusalu
Tarton yliopiston viron kielen historian ja murteiden professori, akateemikko

Emeritusprofessori Tiit-Rein Viitsoa voi onnitella iltatilaisuudessa. Syntymäpäivänsankari ei halua kukkia eikä lahjoja, mutta pyytää sen sijaan tukemaan liivinkielisten kirjojen julkaisemista (Liivi Sõprade Selts (Jakobi 2, 51014, Tartu, Eesti), tilinumero: 221053955884 (IBAN: EE072200221053955884), Swedbank AS (Liivalaia 8, 15040, Tallinn, Eesti), SWIFT/BIC: HABAEE2X).

Viitteet

ALFE I = Atlas Linguarum Fennicarum. ALFE 1. Päätoim. T. Tuomi, toim. S. Suhonen. Helsinki 2004.
ALFE II = Atlas Linguarum Fennicarum. ALFE 2. Päätoim. T. Tuomi, toim. T.-R. Viitso. Helsinki 2007.
ALFE III = Atlas Linguarum Fennicarum. ALFE 3. Päätoim. T. Tuomi, toim. V. Rjagojev. Helsinki 2010.
Viitso, T.-R. 1961: Vadja keele Luutsa-Liivtšülä murraku fonoloogia. – Emakeele Seltsi aastaraamat VII. Tallinn, 142–174.
Viitso, T.-R. 1968: Äänisvepsa murde väljendustasandi kirjeldus. – Keele modelleerimise probleeme 2. Tartu Riikliku Ülikooli toimetised 218. Tartu, 3–296.
Viitso, T.-R. 1970: Märkusi neenetsi keele fonoloogia kohta. – Keel ja struktuur 4. Töid strukturaalse ja matemaatilise lingvistika alalt. Tartu, 163–172.
Viitso, T.-R. 1979: Vach Hanti vowel alternation. – Sovetskoe finno-ugrovedenie XVI, 2, 135–145.
Viitso, T.-R. 1981: Läänemeresoome keelte fonoloogia küsimusi. Tallinn. 131 lk.
Viitso, T.-R. 1983: Läänemeresoomlased: maahõive ja varaseimad kontaktid. – Symposium saeculare Societatis Fenno-Ugricae. Suomalais-ugrilaisen Seuran Toimituksia 185. Helsinki, 265–281.
Viitso, T.-R. 1985: Lapi vokaalistiku kujunemisvõimalusi. – Läänemeresoomlastest neenetsiteni. Uurimusi ja memuaare. Tallinn, 141–145.
Viitso, T.-R. 1994: Possible reflections of the prehistoric Amber Way in modern languages. – Das sprachliche Bild der Bernsteinstraße-Region. Szombathely, 104–110.
Viitso, T.-R. 1996: Virumaa keeled. – Koguteos Virumaa. Lääne-Virumaa Maavalitsus, Ida-Virumaa Maavalitsus, 390–401.
Viitso, T.-R. 2003: Rise and development of the Estonian language. – Estonian Language. Linguistica Uralica. Supplementary series, Volume 1. Tallinn, 130–230. (2. trükk 2007)
Viitso, T.-R. 2008: Liivi keel ja läänemeresoome keelemaastikud. Tartu–Tallinn. 402 lk.
Viitso T.-R., Ernštreits, V. 2012: Līvõkīel-ēstikīel-leţkīel sõnārōntõz. Tartu, Rīga. 415 lk.

Tiit-Rein Viitso, professor emeritus at the University of Tartu, is an Estonian linguist whose interests are among the most diverse through the ages. In his long academic career he has shown an interest in Estonian along with its closer and more distant relatives, as well as many others, all the way to Native American languages. Viitso has been inspired to study deeply and find new solutions using questions of linguistic theory from sounds to meanings, and also using the history of respective peoples, as well as that which is beyond language, be it rare natural or cultural phenomena. Looking at the thematics of his work, it is notable that there are some research questions that already intrigued him at the beginning of his career in the 1960s, questions that have remained at the centre of his interests for decades. Paramount among these is without a doubt the history of the Finnic languages, especially those spoken on the coasts of the Gulfs of Finland and Riga. Over time, his work on the languages of Curonia, Livonia and Virumaa have become more and more thorough and more widely meaningful.

Out of Tiit-Rein Viitso’s more than 300 research papers, his later interests were visible in his diploma thesis from 1961, Maritime Vocabulary in Votic. Recently published and so far the fullest Livonian-Estonian-Latvian dictionary (Viitso, Ernštreits 2012) this text shows how thorough Viitso has been in preserving the Finnic coastal folk’s surroundings and their most important source of subsistence – fishing. His distribution charts and entries in the Finnic linguistic atlas (ALFE I–III, 2004–2010) are the best example of multifaceted research on the traditional life of the Finnic peoples.

Viitso’s first article, “The phonology of the Luutsa-Liivtšülä sub-dialect of Votic”, was published in 1961. The phonetic systems of the Finnic languages subsequently became his most longstanding field of research. Already in 1966 he defended his candidate thesis on the Northern Veps, in which he applied a glossematic approach (see Viitso 1968), and in 1983 he became doctor of philology with his research on the phonology of the Finnic languages. The first version of this comparative work was published in 1981; this detailed analysis, comparing Estonian, Livonian, Votic and Vepsian sound systems, has been included in updated form in Viitso’s magnum opus, Livonian language and Finnic linguistic landscapes (2008).

While studying the Finnic languages, Tiit-Rein Viitso has been an avid fieldworker. During dozens of summers from the 1970s onwards he has gathered priceless material from the last native speakers of Livonian, about 50 informants. This extensive data became the core of the large Livonian dictionary published in 2012. Tiit-Rein Viitso’s long-standing relations with Livonians and his work as the chairman of the international Livonian Friends’ Society shows the significance and responsibility that a researcher may have for a small people. In addition to research, Viitso has worked on advancing the Livonian literary language and editing books in Livonian, as well as teaching Livonian to the descendants of Livonians themselves. For this multifaceted work he was named honorary doctor of the University of Latvia in 2006. Equally long has been Viitso’s work as the chief editor of Linguistica Uralica, demanding a great deal of care and patience as well as supporting active communication with colleagues from many countries.

Apart from Finnic languages, Tiit-Rein Viitso has published papers on several other Uralic languages, for example, Nenets (1970), Khanty (1979), and Saami (1985). He has been interested in the origin of languages and the relationships between Uralic, Indo-European and other language families of the Old World. However, Viitso’s dearest research topic has always been the early history of the Finnic languages. He has discussed Finnic land-taking and earlier contacts (1983), as well as reflections of the ancient amber road in modern languages (1994). Viitso has also proposed the most detailed description yet of the historical development of Estonian (2003, 2007). Viitso study of his native language, Estonian, has been especially versatile. He has discussed various aspects of the Estonian phonetic system and grammar, as well as the development of vocabulary. As the chairman of the Estonian Mother Tongue Society in the 1990s, he was responsible for maintaining the social functioning of Estonian. In 2011, Viitso received the Wiedemann Language Award for his long-term work in studying and developing the Estonian language, which is the highest possible approval the Republic of Estonia can give to a linguist.

Tiit-Rein Viitso’s roots are in Virumaa, and the languages and dialects of Virumaa have also been subject of his research (for example, Viitso 1996). The language of his home coasts links his work with history and other peoples. In the last volume of the Finnic linguistic atlas (ALFE III, 2010) Tiit-Rein Viitso has compiled a distribution map and article of the word family jata; jada meaning ‘sequence; drift net’ (pp. 227–229). In Virumaa, as elsewhere in northern Estonia, a drift net was called rivi or ribi. The more common Finnic word jata ~ jada is also recorded, and in Vaivara also räitti, cf. Votic, Ingrian, Finnish raitti, which Viitso considers to be an old Scandinavian loan. The concept itself is old without a doubt. Using just one net seldom resulted in enough fish – a good catch was ensured by a sequence of several nets. That studying languages is in many ways comparable with fishing is apparent from Tiit-Rein Viitso’s life’s work: one must know where to catch, and the sequence must be long enough.

With heartfelt congratulations to an honoured and beloved jubilarian
from all students and colleagues

Karl Pajusalu
Professor of Estonian Dialectology and History of the Estonian Language at the University of Tartu, Member of the Estonian Academy of Sciences

It is possible to congratulate professor emeritus Tiit-Rein Viitso at the gathering in the evening. He asks that you not bring presents or flowers, and instead support publishing books in Livonian (Liivi Sõprade Selts (Jakobi 2, 51014, Tartu, Estonia), account number: 221053955884 (IBAN: EE072200221053955884), Swedbank AS (Liivalaia 8, 15040, Tallinn, Estonia), SWIFT/BIC: HABAEE2X).

References

ALFE I = Atlas Linguarum Fennicarum. ALFE 1. Päätoim. T. Tuomi, toim. S. Suhonen. Helsinki 2004.
ALFE II = Atlas Linguarum Fennicarum. ALFE 2. Päätoim. T. Tuomi, toim. T.-R. Viitso. Helsinki 2007.
ALFE III = Atlas Linguarum Fennicarum. ALFE 3. Päätoim. T. Tuomi, toim. V. Rjagojev. Helsinki 2010.
Viitso, T.-R. 1961: Vadja keele Luutsa-Liivtšülä murraku fonoloogia. – Emakeele Seltsi aastaraamat VII. Tallinn, 142–174.
Viitso, T.-R. 1968: Äänisvepsa murde väljendustasandi kirjeldus. – Keele modelleerimise probleeme 2. Tartu Riikliku Ülikooli toimetised 218. Tartu, 3–296.
Viitso, T.-R. 1970: Märkusi neenetsi keele fonoloogia kohta. – Keel ja struktuur 4. Töid strukturaalse ja matemaatilise lingvistika alalt. Tartu, 163–172.
Viitso, T.-R. 1979: Vach Hanti vowel alternation. – Sovetskoe finno-ugrovedenie XVI, 2, 135–145.
Viitso, T.-R. 1981: Läänemeresoome keelte fonoloogia küsimusi. Tallinn. 131 lk.
Viitso, T.-R. 1983: Läänemeresoomlased: maahõive ja varaseimad kontaktid. – Symposium saeculare Societatis Fenno-Ugricae. Suomalais-ugrilaisen Seuran Toimituksia 185. Helsinki, 265–281.
Viitso, T.-R. 1985: Lapi vokaalistiku kujunemisvõimalusi. – Läänemeresoomlastest neenetsiteni. Uurimusi ja memuaare. Tallinn, 141–145.
Viitso, T.-R. 1994: Possible reflections of the prehistoric Amber Way in modern languages. – Das sprachliche Bild der Bernsteinstraße-Region. Szombathely, 104–110.
Viitso, T.-R. 1996: Virumaa keeled. – Koguteos Virumaa. Lääne-Virumaa Maavalitsus, Ida-Virumaa Maavalitsus, 390–401.
Viitso, T.-R. 2003: Rise and development of the Estonian language. – Estonian Language. Linguistica Uralica. Supplementary series, Volume 1. Tallinn, 130–230. (2. trükk 2007)
Viitso, T.-R. 2008: Liivi keel ja läänemeresoome keelemaastikud. Tartu–Tallinn. 402 lk.
Viitso T.-R., Ernštreits, V. 2012: Līvõkīel-ēstikīel-leţkīel sõnārōntõz. Tartu, Rīga. 415 lk.

Эмерит-профессор Тартуского университета Тийт-Рейн Вийтсо является эстонским лингвистом с обширными инетресами. На протяжении долгого научного пути его, наряду с эстонским языком, интересовали как близкие, так и дальние родственные языки, и еще многие другие вплоть до коренных языков Америки. Вникать и находить новые решения Вийтсо вдохновили вопросы теории языка от звуков до значения, а наряду с этим и истоия народов и, конечно же, то, что находится за языком, будь то редкие природные или культурные явления. Прослеживая тематику работ Тийта-Рейна Вийтсо примечательно то, что некоторые вопросы исследования, котрые привлекали его уже в начале научного пути в 1960-х годах, оставались в центре его интересов на протяжени десятилетий. Среди них центральное место, несомненно, занимает история прибалтийско-финнских языков, особенно та, которая происходила на берегах Рижского и Финского заливов. Со временем его трактовки языков Курония, Ливония, Вирония становились все более основательными и получали все более широкий смысл.

Тийтом-Рейном Вийтсо опубликовано более 300 научных работ, но интерес всей его дальнейшей жизни сформировался уже в его дипломной работе «Лексика водского языка связанная с мореходством», которую ученый защитил в Тартуском университете в 1961 году. Изданный недавно, самый объемный к настоящему времени ливско-эстонско-латышский словарь (Viitso, Ernštreits 2012) красноречиво показывает насколько глубоко вошел Вийтсо в тему для того, чтобы сохранить все, связанное со средой обитания прибрежных жителей и их важнейшим способом существования – рыболовством. Составленные ими карты распространения и словарные статьи в Лингвистическом атласе прибалтийско-финских языков (ALFE I–III, 2004–2010) являются лучшим примером разностороннего углубления в традиционный уклад жизни прибалтийско-финских народов.

В 1961 году была издана первая статья Тийта-Рейна Вийтсо «Фонология водского языка в говоре Лужицы-Пески». Звуковые системы прибалтийско-финских языков оставались сферой его исследования на протяжении многих лет. Уже в 1966 году он защитил кандидатскую диссертацию, применяющую глоссематический подход у прионежских вепсов (см. Viitso 1968). В 1983 году Вийтсо была присвоена степень доктора филологических наук за работу по исследованию фонологии прибалтийско-финских языков; первая версия этой сравнительной исследовательской работы появилась в печати в 1981 году, в обновленном виде работа, сопоставляющая звуковые системы эстонского, ливского, водского и вепсского языка была опубликована Вийтсо в монументальном труде «Ливский язык и языковые ландшафты прибалтийско-финских народов» (2008).

Исследуя прибалтийско-финские языки, Тийт-Рейн Вийтсо увлеченно проводил экспедиционные работы. Начиная с начала 1970-х годов, он за несколько десятков лет, работая почти с 50 языковыми информантами, собрал у последних носителей ливского как родного языка неоценимый материал. Этот обширный оригинальный материал лег в основу вышедшего в 2012 году большого словаря ливского языка. Долговременные отношения Тийта-Рейна Вийтсо с ливами и его деятельность в качестве председателя Международного Общества друзей ливов, показывает ответственность, которая может быть у ученого по отношению к одному маленькому народу. Помимо научной работы Вийтсо занимался развитием ливского литературного языка и редактированием книг на ливском языке, преподаванием ливского языка потомкам самих ливов. За эту многосторонню деятельность в 2006 году ему было присвоено звание почетного доктора Латвийского университета. Долголетняя деятельность в качестве главного редактора журнала Linguistica Uralica, также требовала от Вийтсо много заботы и терпения, обеспечивая в то же время активное общения с коллегами из многих стран.

Помимо работ по прибалтийско-финским языкам Тийт-Рейн Вийтсо публиковал исследования по другим уральским языкам, например ненецкому (1970), хантыйскому (1979), саамскому (1985). Его интересовало происхождение языков, отношения между различными семьями языков – уральской, индоевропейской и язаками Старого Света. Излюбленнейшим вопросом исследования для Вийтсо оставалась все же ранняя история прибалтийско-финских языков. Он рассматривал захват прибалтийско-финских земель и древние контакты (1983), отзвуки существовавшего янтарного пути в современных языках (1994). В то же время Вийтсо представил одно из самых до сих пор подробных описаний исторического формирования эстонского языка (2003, 2007).

Особенно многсторонне Тийт-Рейн Вийтсо исследовал свой родной язык. Он рассматривал с разных точек зрения звуковую систему и грамматику эстонского языка, а также формирование лексики эстонскогот языка. В качестве председателя Общества родного языка в 1990-х годах у него была ответственная роль при отстаивании общественного влияния эстонского языка. За долголетюю работу по исследованию и развитию эстонского языка в 2011 году Вийтсо была присуждена премия Виедеманна, которая является самым высоким признанием деятельности языковеда в Эстонской Республике.

Корни Тийта-Рейна Вийтсо находятся в Вирумаа. Диалекты и языки Вирумаа он рассматривал и в своих научных работах (напр. Viitso 1996). Язык родных берегов объединяет с другими народами и историей. В последнем томе Лингвистического атласа прибалтийско-финских языков (ALFE III, 2010) Тийт-Рейн Вийтсо составил карту распространения и обзорную статью семьи слова «jata; jada» (стр. 227–229). В Вирума как и в других местах Северной Эстонии, ряд сетей называлась «rivi» или «ribi», кроме этого были известны и более широко распространенные в прибалтийско-финских языках jata ~ jada, ва в Вайвара и räitti, ср. raitti в водском, ижорском, финском, которое Вийтсо считал древнескандинавским заимствованием. Само понятие, несомненно, является старым. Одной сетью можно было редко поймать достаточное количество рыбы, хороший улов гарантировал только ряд сетей. То, что исследование языков во многом сравнимо с ловлей рыбы показывает и дело всей жизни самого Тийта-Рейна Вийтсо: следует знать, где ловить, и ряд должен быть достаточно длиным!

Сердечные поздравления уважаемому и любимому именнинику
от всех учеников и коллег

Карл Паюсалу
профессор истории эстонского языка и диалектов Тартуского университета, академик

Поздравить юбиляра, проф.-емер. Тийт-Рейна Вийтсо, предоставится возможность во время встречи, которая состоится вечером. Юбиляр выразил просьбу не приносить подарки и цветы, а вместо этого перечислить сумму, которая явится поддержкой для издания литературы на ливском языке (Liivi Sõprade Selts (Jakobi 2, 51014, Tartu, Eesti), счёт в банке: 221053955884 (IBAN: EE072200221053955884), Swedbank AS (Liivalaia 8, 15040, Tallinn, Eesti), SWIFT/BIC: HABAEE2X; при заполнении бланка перевода не забудьте написать свой кодовый номер, что освободит вас от налогообложения).

Ссылки

ALFE I = Atlas Linguarum Fennicarum. ALFE 1. Päätoim. T. Tuomi, toim. S. Suhonen. Helsinki 2004.
ALFE II = Atlas Linguarum Fennicarum. ALFE 2. Päätoim. T. Tuomi, toim. T.-R. Viitso. Helsinki 2007.
ALFE III = Atlas Linguarum Fennicarum. ALFE 3. Päätoim. T. Tuomi, toim. V. Rjagojev. Helsinki 2010.
Viitso, T.-R. 1961: Vadja keele Luutsa-Liivtšülä murraku fonoloogia. – Emakeele Seltsi aastaraamat VII. Tallinn, 142–174.
Viitso, T.-R. 1968: Äänisvepsa murde väljendustasandi kirjeldus. – Keele modelleerimise probleeme 2. Tartu Riikliku Ülikooli toimetised 218. Tartu, 3–296.
Viitso, T.-R. 1970: Märkusi neenetsi keele fonoloogia kohta. – Keel ja struktuur 4. Töid strukturaalse ja matemaatilise lingvistika alalt. Tartu, 163–172.
Viitso, T.-R. 1979: Vach Hanti vowel alternation. – Sovetskoe finno-ugrovedenie XVI, 2, 135–145.
Viitso, T.-R. 1981: Läänemeresoome keelte fonoloogia küsimusi. Tallinn. 131 lk.
Viitso, T.-R. 1983: Läänemeresoomlased: maahõive ja varaseimad kontaktid. – Symposium saeculare Societatis Fenno-Ugricae. Suomalais-ugrilaisen Seuran Toimituksia 185. Helsinki, 265–281.
Viitso, T.-R. 1985: Lapi vokaalistiku kujunemisvõimalusi. – Läänemeresoomlastest neenetsiteni. Uurimusi ja memuaare. Tallinn, 141–145.
Viitso, T.-R. 1994: Possible reflections of the prehistoric Amber Way in modern languages. – Das sprachliche Bild der Bernsteinstraße-Region. Szombathely, 104–110.
Viitso, T.-R. 1996: Virumaa keeled. – Koguteos Virumaa. Lääne-Virumaa Maavalitsus, Ida-Virumaa Maavalitsus, 390–401.
Viitso, T.-R. 2003: Rise and development of the Estonian language. – Estonian Language. Linguistica Uralica. Supplementary series, Volume 1. Tallinn, 130–230. (2. trükk 2007)
Viitso, T.-R. 2008: Liivi keel ja läänemeresoome keelemaastikud. Tartu–Tallinn. 402 lk.
Viitso T.-R., Ernštreits, V. 2012: Līvõkīel-ēstikīel-leţkīel sõnārōntõz. Tartu, Rīga. 415 lk.